maanantai 27. heinäkuuta 2015

Graafinen hame ja heinäseivästikapuut

Hello.

Vettä tulloo taivaan täyeltä, hyvä syy uppoutua blogien ääreen ja päivittämään omaansa.

Viikon ompelusaldona on tämä pitkä hame itselle. Kankaan olen ostanut joskus muinoin ja se on vuosia lojunut laatikossa. Kuvio olikin kivempi kuin muistinkaan ja kun en noita pitkiä hameita omista kuin yhden niin surautin tästä sellaisen. Vyötärö on omaa lantiota 10 cm leveämpi ja sen kuroin resorilla sopivaksi. Vyötärön resorin leikkasin aika leveänä. Mallista tuli aika "pussimainen" helmaa kohden mutta ei häirihtevästi.


Ylimääräinen rypytys lantiolla ilman minkäänlaisia muotolaskoksia meinaa meikäläistä leventää mutta tärkeintä, että ite viihtyy vaatteessaan :)


Lisäksi nikkaroin viikolla äiteelle syntymäpäivälahjaksi nämä tikkaat heinäseipäistä kun niitä sattuu jouten jokunen olemaan. Kiinnitin pari koukkua valmiiksi ja itse vois itten mieltymysten mukaan niitä lisäillä. Itselle on myös tarkoitus tehdä samanmoiset.



Näihin kuviin, oikein mukavaa alkanutta viikkoa!

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Tyynyi, tyynyi.

Moi.

Vihdoinkin sain siivottua ja järjesteltyä niin kehtaa ottaa muutamia sisustusräpsyjäkin. Kuvat tyynykavalkadista. Ihanan juhlamuumityynyn olen ostanut kirpparilta ja kaksi muuta ommellut. Räsymattokangas on Kodin1:stä ja värikäs vetoketju Hanhelista. Värikkäät tyynyt sopivat harmaan sohvan pariksi.



Kukkiakin tuli siivouspäivän kunniaksi poimittua vanhaan lasipurkkiin.

Kivaa sunnuntaita!

torstai 16. heinäkuuta 2015

Niskalenkkitoppi menoihin

Morjens!

Huomenna olisi tarkoitus lähteä kaverin kanssa illatsuihin ja vaatekaapista ei löytynyt mitään kivaa yläosaa. Se ainainen ongelma :). Mielessä pyöri ajatus niskkalenkkitopista, joka jättäisi selän paljaaksi. Ajatus lähti hautumaan ja netistä hain inspiskuvia ja ei muuta kuin Eurokankaaseen ostamaan sopivia kankaita. Löysinkin kivaa, ohutta ja laskeutuvaa kangasta EK:n alekankaista.
Kaava on Ottobresta. Kaavan etu -ja takakappale olivat samanlaiset mutta muokkaisin takaosan tarkoitukseeni sopivaksi.



Takaosan yläreunaan ompelin framilonin, jotta se pysyy napakasti ylhäällä. Etuosan kukkakankaaseen lisäsin viisi senttiä keskit.aitteeseen lisään ja ompelin rypytyslangan yläreunaan ja rypytin sen kevyesti. Musta kangas takana ja edessä on viskoositrikoota.

Tuli mielestäni tosi kiva ja varmasti käyttöön.

Kivaa loppuviikkoa!

perjantai 3. heinäkuuta 2015

Kesämekkoja

Heissan.

Viimeisestä postauksesta on jo vierähtänyt mutta en ole juurikaan joutanut ompelukoneen äärelle. Viime viikko meni reissussa ja tällä viikolla työ on vienyt vapaa-ajankin :). Mutta siitä olen kyllä nyt vain nauttinut.
Kaivelin vanhoja kuvia ja löysin muutamia kuvia viime kesäisistä ompeluksista. Ainakin nämä kaksi mekkoa ompelin itselleni. Molemmat kankaat ovat muistaakseni Eurokankaasta. Siksak kangas meinasi ensin päätyä tyynyiksi mutta taipuikin maksimekoksi, jossa rypytys on rinnan alla ja pienet olkaimet. Alaosan jouduin laittamaan eri suuntaan mutta toimii mielestäni myös noin. Ideoin mekon itse.

Tämä mustavalkoinen kangas kolisi heti ja siitä tein itselleni mekon tytön synttäreille Ottobren japanese flowers kaavalla.


Yläosa on hieman pussitettu kuminauhan avulla ja punottu vyö on ostovyö. Tykkäsin mallista kovasti. Selässä on vetoketju.

Tässä muutamia kuvia keskiyöltä täältä Oulun korkeudelta. Valoisaa ja rauhaisaa oli meren äärellä, Meri on elementtinä itselle voimaannuttava ja sinne pitää silloin tällöin päästä. Onneksi matkaa ei ole kuin muutama. kolme kilometriä...



Näihin kesäisiin tunnelmiin, morjens ja kivaa viikonloppua!